Finn Spring

Finn Springin tarina

Historia

Raikas lähdevesi on itsestään selvä asia Toholammin Härkänevalla, mutta luksusta melkein kaikkialla muualla maailmassa. Tämän oivalluksen johdattamana Hannu ja Virpi Ali-Haapala perustivat Finn Spring Oy:n vuonna 1991. Idea lähdeveden pullottamiseen lähti Hannun Lontoossa asuvalta siskolta, jonka mielestä Multilan lähteestä sai paljon parempaa vettä kuin pullosta Lontoossa.

Hannulla on vahva yrittäjätausta sekä ideoita tulviva mieli. Alkuun vettä pullotettiin karjatilan pitämisen ohessa. Yrityksen toiminnassa olivat mukana myös Hannun ja Virpin vanhemmat, jotta yrittäjäpariskunnalla jäi aikaa olla viiden pienen lapsensa kanssa. Toiminta aloitettiin ensin omassa hallissa pakkaamalla lähdevettä pusseihin ja vähän myöhemmin pulloihin. Aluksi vettä myytiin lähinnä Venäjälle, koska Suomen markkinat olivat vielä pienet. Muutaman vuoden jälkeen karjatilan pitäminen lopetettiin, ja Hannu ja Virpi siirtyivät täyspäiväisesti Finn Springin palvelukseen. Samalla palkattiin uusia työntekijöitä ja muutettiin uusiin toimitiloihin. Vuonna 1994 Finn Spring pullotti 2,5 miljoonaa litraa lähdevettä.

Finn Spring tänään

Paljon on lähdevettä virrannut Lestijoessa yrityksen perustamisen jälkeen. Tänä päivänä olemme Suomen suurin lähdeveden pullottaja, joka työllistää noin 100 henkilöä. Toimintaamme eteenpäin puskevia voimia ovat vahva innovatiivisuus, kasvuhakuisuus ja perheyrityksen henki. Hannu ja Virpi johtavat yritystämme vuosien tuomalla kokemuksella, mutta nuorekkaalla otteellaan; lapset ovat kuitenkin siinä sivussa kasvaneet pienistä isoiksi. Toinen sukupolvi on vahvasti mukana perheyrityksen toiminnassa operatiivisessa johdossa sekä hallitustyöskentelyn kautta.

Meillä on kaksi lähdevesitehdasta Suomessa: pääyksikkö Härkänevalla sekä toinen tuotantolaitos Lestijärvellä. Viemme lähdevesiä muun muassa Arabiemiraatteihin ja Kiinaan. Pullotamme vuosittain lähdevettä ja muita lähdevesipohjaisia juomia noin 100 miljoonaa litraa. Härkänevan päätoimipisteen yhteydessä meillä on tehtaanmyymälä, kahvila-ravintola, kuntosali sekä lähdevettä hyödyntävä uimahalli Lylyn Pisara.

Kansainvälistyimme vuonna 2011, kun Finn Spring osti ruotsalaisen virvoitusjuomatehdas Guttsta Källa AB:n. Tytäryhtiömme valmistaa luonnon mineraalivesituotteita asiakkaiden omilla merkeillä. Guttsta Källalla on pitkä perheyritystausta, ja sen historia ulottuu vuoteen 1895. Olemme investoineet merkittävästi myös Ruotsin tehtaan konekantaan. Lue lisää Guttsta Källan toiminnasta ja tuotteista.

Hyvällä idealla ja ennakkoluulottomalla yrittämisellä on perheyrityksessä kehitetty raikkaasta lähdevedestä tuottavaa liiketoimintaa ja luotu työpaikkoja. Finn Spring – Kaukana kaikesta, siksi niin raikasta.